Lajin hyvä yleisesittely multisport.fi -sivulla. Sivuilta myös linkkejä Suomen eri tapahtumiin.
Karelian Seikkailu-urheilijat
Olemme noin 70 jäsenen yhteisö ulkona viihtyviä ihmisiä
Mikä on Karsu?
Karelian Seikkailu-urheilijat ry on noin 70 jäsenen yhteisö, sekalainen seurakunta ulkona viihtyviä ihmisiä.
16 vuotta kestäneen historian aikana (seura hyväksytty viralliseksi seuraksi 2004) seuran jäsenmäärä on jostakin syystä viime aikoina kasvanut.
Seura järjestää
- kursseja (toteutuneita mm: hiihto, uintitekniikka, suunnistus, melonta),
- yhteisiä treenejä (tunnin lenkistä viikonlopun mittaisiin leireihin),
- tapahtumia (Ursak, Wiima, Vaarojen Maraton...) sekä kannustaa jäseniä osallistumaan muidenkin järjestämiin seikkailukisoihin.
- muuta mukavaa, esimerkiksi tyyliin sopivat pikkujoulut.
Toimintaamme ohjaa seuran hallitus. Nettisivujen ja sähköisten uutiskirjeiden avulla Karsu tavoittaa paljon yleisöä. Seuratoiminta ja tapahtumat onnistuvat jäsenten, muiden talkoolaisten sekä yhteistyökumppaneiden avulla. Ohjeet jäseneksi hakemisesta sekä jäsenetuja löydät Jäseneksi-sivulta.
Seuran historiaa
Seuran alullepanijakaksikko osallistui Karelia Odyssey -kilpailuun 2000-luvun alussa ja sai herätyksen seikkailu-urheiluun. Karsu syntyi. Karsu on järjestänyt kisoja vuodesta 2002 lähtien. Kisoja on järjestetty eri puolilla Pohjois-Karjalaa (Ruunaa, Nurmes, Koli, Ilomantsi, suur-Joensuun ympäristö). Seuran jäsenet ovat myös aktiivisesti kilpailleet kotimaisissa ja ulkomaisissa seikkailu-urheilu kisoissa mm. Venäjä ja Paraquai.
Seikkailu-urheilu
Seikkailu-urheilussa edetään omin lihasvoimin ja eri lajeja yhdistellen. Tapahtumissa peruslajeina ovat juoksu, maastopyöräily ja melonta. Reittejä ei merkitä maastoon, vaan joukkue vastaa itse suunnistuksesta rastipisteeltä toiselle.
Tapahtumakohtaisesti lajeina voivat olla uimapatjalla uiminen, rullaluistelu tai köysitehtävät. Tapahtumissa voi olla yllätystehtäviä, joiden sisältöä ei etukäteen kerrota osallistujille. Lajien vaihtuminen ja reitin yllätyksellisyys tuovat vaihtelevuutta.
Peruskuntoilijallekin vaikka kolmen tunnin mittainen suoritus menee kuin siivillä, kun sen aikana pääsee liikkumaan juoksemalla, pyörän selässä ja melomalla.
Seuraavien linkkien takaa pääset katsomaan lajin sisälmyksiin.
- Lajin hyvä yleisesittely multisport.fi -sivulla. Sivuilta myös linkkejä Suomen eri tapahtumiin.
- Maailmanluokan kisoista (kovista kovimmille) infoa löydät Adventure Racing World Series -sivulta
- Multisport Syvänniemi
- Kainuussa järjestettävä Lost in Kainuu