×

Change Language

FI
×
×

Ursak 5.-6.7.2019

Ursak

Ursak 5.-6.7.2019


Ursak 2019 seikkailu-urheilukilpailu järjestetään tänä vuonna Kolilla Vaarojen maratonin upeissa
vaaramaisemissa. Kilpailukeskuksena toimii Loma-Kolin Safaritalo. Kisan jälkeen siirrymme
viettämään iltajuhlaa Kolin Alamajalle. Aiemmista vuosista muutoksena kilpailun ajankohta on
siirretty myöhemmäksi kesäkuun alusta heinäkuun alkuun.


Tänä vuonna tarjolla on kolme sarjaa. Uutena kokeiluna kesäyöhön starttaava 16h tunnin Extreme-
sarja. Lisäksi vanhastaan jo tutut Challenge –sarja medium matkalaisille sekä Adventure –sarja,
johon voi lähteä myös perheen nuorison kera kokeilemaan uutta lajia. Jokaisessa sarjassa kisataan
kahden hengen joukkuein. Tänä vuonna hyödynnämme emit-leimausjärjestelmää lopullisten
tulosten saamiseksi kilpailupäivän aikana. Suunnistuskisoista tuttu leimausjärjestelmä valjastetaan –
ei vain rastilla käymisen varmistamiseksi – vaan myös lopullisten tulosten ja aikojen analysointiin.


Kilpailun lajivalikoima tarkentuu lähempänä tapahtumaa sarjakohtaisesti. Takuuvarmaa seikkailun
iloa on tiedossa juoksun, melonnan, uimapatjailun ja maastopyöräilyn muodossa. Lisäksi jokaisessa
sarjassa on yllätystehtävärasteja eli Questeja, joissa voi olla elämyksellisiä elementtejä. 


Urheilupäivän (ja yön) jälkeen nautimme kesäillasta banketin muodossa Kolin Alamajalla, jossa
palkintojen jaon lisäksi mahdollisuus peseytyä ja syödä hyvin.


Suunnistukselliset elämykset ja kinkkiset reitinvalinnat tarjoaa ratamestari Jaakko Leppänen ja
kilpailun johtajana toimii Krista Leppänen. Toivotamme teidät tervetulleiksi seikkailemaan Kolin
kansallismaisemiin!

Lisätietoja ja tuoreimpia kuulumisia tapahtumasta päivitetään näille sivuille ja Ursak 2019
–facebook –tapahtumasivulle. https://www.facebook.com/events/809441236055074/

Kisajärjestelyt:


Paikka:  Kisakeskus Loma-Kolin Safaritalo/Kolin safaritalo, Häkinniementie 14, Koli
Peseytyminen ja ruokailu/iltajuhla; Ravintola Alamaja, Rantatie 12, Koli
Aika:  Perjantaina 5.7.2019 kisakeskus aukeaa klo 20 ja Extreme –sarja starttaa klo 24.00
Lauantaina 6.7.2019 kisakeskus aukeaa klo 6 ja Challenge –sarja starttaa klo 9 ja
Adventure –sarja starttaa klo 12
Maaliin tullaan noin klo 16
Pesutilat ja saunat käytössä klo 15 – 18 Alamajalla
Ruokailu klo 16 lähtien

GPS-seuranta

 Sarjoihin tulee GPS-seurantalaitteet. GPS-seurannan löydät täältä (http://www.gpsseuranta.net/).

Ilmoittautuminen ja hinnat

Kilpailuun voit ilmoittautua sähköisen ilmoittautumisjärjestelmän kautta Linkki avattu

 

Alustavat suunnitelmat sarjoista ja kestoista

 

  • Adventure noin 4h
  • Challenge noin 6-8h
  • Extreme noin 14-18h

 

Hinnat / joukkue:

  • Adventure: 130,00
  • Challenge: 200,00
  • Extreme: 280,00

Ensimmäinen hintaporras sulkeutuu 1.5.2019, jonka jälkeen hinnat ovat:

  • Adventure: 160,00
  • Challenge: 240,00
  • Extreme: 350,00

 

Ilmoittautuessaan tapahtumaan osallistuja sitoutuu seuraaviin periaatteisiin:

  • Osallistuja on tutustunut kilpailuohjeisiin sekä ymmärtää tapahtuman vaativuuden ja riskit.
  • Järjestäjällä on omaa toimintaansa varten vastuuvakuutus. Osallistujat vastaavat omasta vakuutusturvastaan.
  • Osallistuja sitoutuu pitämään suorituksen aikana järjestäjän määräämän varustuksen mukanaan ja noudattamaan järjestäjän ohjeita.
  • Kilpailun järjestäjä varaa oikeuden muuttaa tai tulkita sääntöjä tarvittaessa

Peruutusehdot sairaus-, ylirasitus- tms. tilanteissa:

  • Peruutus viimeistään 3 viikkoa ennen tapahtumaa: 100% osallistumismaksusta voidaan siirtää käytettäväksi seuraavan vuoden osallistumismaksuun.
  • Peruutus viimeistään 2 viikkoa ennen tapahtumaa: 50% osallistumismaksusta voidaan siirtää käytettäväksi seuraavan vuoden osallistumismaksuun.
  • Joukkueen sarjan vaihtaminen ilmoittautumisen jälkeen: Kysy mahdollisuuksista järjestäjältä. ​Peruutustapauksissa rahojen siirto seuraavalle vuodelle edellyttää lääkärintodistusta sekä uutta ilmoittautumista muiden osallistujien tavoin seuraavan vuoden tapahtumaan.

Kilpailun kulku

Työn alla....

Varusteet

Pakolliset varusteet on oltava mukana koko kilpailusuorituksen aikana jokaisella osuudella, jollei ohjeissa muuta mainita. Pakollisen varusteen puuttuminen voi johtaa hylkäykseen tai siitä voi saada aikasakon mahdollisen varustetarkastuksen yhteydessä. Muita kuin järjestäjän jakamia karttoja ei sallita, eikä karttanäytöllisiä gps laitteita tms. navigointilaitteita.

Joukkuekohtaiset pakolliset varusteet päivitetään tänne kevään aikana.

 

Majoittuminen

Hyviä majoituspaikkoja kannattaa kysellä mm. Loma-kolilta.

Kisatunnelmia ja tuloksia Ursak 2017:sta

Vuoden 2017 Ursak on kisattu!

Ursak 2017 käytiin upeissa ja osin vaativilla radoilla aurinkoisessa ja lämpimässä kelissä. Starttiviivalle lähtijöitä asteli hieman yli 50 joukkuetta.

Adventure ja Challenge-sarjojen radat olivat ennakkoon ilmoitettua aika-arviota hieman pidempiä. Kilpailujoukkueet kirivät ja seikkailivat hienosti pitkistä radoista ja osuuksista huolimatta. Jokainen joukkue pääsi mm. laskemaan koskissa sekä uimapatjalla että kanootilla. Järjestäjän puolelta oli ilo huomata hymy ja nauru pitkin kilpailureittejä sekä koskien "mukkeleista" ja kanoottien vedellä täyttymisestä huolimatta.

Extreme-sarjalaisille melontaosuuksista pidempi ajoittu alkuyöhön. Alkuyön tyyneys ja kirkas taivas tarjosi postikorttikauniin melontaosuuden rajanpinnassa Melaselänjärvellä ja Petkeljärvellä.

Alkukesän viileys oli saanut luonnon herämään ja tuoreen vihreään sävyyn. Linnuston laulu ja heränneiden hyttysten ininä rikkoi "erämään" hiljaisuutta.

Kiitos kaikille osallistujille, talkoolaisille ja tapahtumassa mukana olijoille! Tapaamme vuonna 2!018 Ursakissa

Tulokset

Loppuajoissa on huomioitu mahdolliset sakot. Linkki tulokset ja selitteet sisältävään pdf tiedostoon on tässä.

Valokuvia:

Valokuvaajat Karri Pasanen ja Kari Kuninkaanniemi ikuistivat jälleen Ursakin tapahtumia. Karin kuvat löytyvät täältä ja Karrin täältä. Huomioikaa kuvien käytössä ja jaossa kuvaajien kirjoittamat käyttöoikeudet.

Lehtijuttuja

Karjalainen uutisoi Ursakista sunnuntaina 11.6 ja maanantaina 12.6. Karjalaisen jutut löytyvät täältä.

Pogostan Sanomissa kirjoitti Ursakista torstaina 15.6.2017. Pogostan Sanomien juttu löytyy täältä.

Kisatunnelmia ja tuloksia Ursak 2016:sta

Kiitos osallistujille viikonlopusta, teitä oli enemmän kuin koskaan Ursak-historiassa!

Tulokset 2016:

Ursak 2016-tulokset selitteineen löytyy pdf:inä täältä:

GPS-seuranta ja osuudet

Joukkueiden etenemistä kartalla ja reitinvalintoja voi tutkailla näiden linkkien kautta:

Valokuvia:

Tässä on linkkejä Ursak 2016:ssa otettuihin valokuviin. Kiitokset kaikille valokuvaajille hienoista kuvista ja kisamuistojen taltioinnista. Lisää kuvia tulossa loppuviikolla. Muistathan kuvia käyttäessäsi kuvien käyttöoikeudet. Kuvien käyttöoikeudet löytyvät valokuvaajien sivuilta. 

Lehtijuttuja ja artikkeleita:

Karjalaisessa julkaistiin perjantaina 10.6 ennakkojuttu Ursakista. Lauantai-päivän tapahtumista oli iso juttu sunnuntain 12.6 lehdessä  etusivullaja urheilusivuilla. Loppufiilikset julkaistiin maanantaina 13.6.

Kestävyysurheilu.fi-sivuston artikkeli Ursak-tapahtumista löytyy täältä.

Kisatunnelmia ja tuloksia Ursak 2015:sta

GPS-seuranta:

Challenge- ja Extreme-sarjoissa oli GPS-seurantalaitteet, mikä mahdollisti liveseurannan ja ainutlaatuista dataa jälkispekulaatioille.

Valokuvia ja lehtijuttuja tapahtumasta:

Tässä on linkkejä Ursak 2015:ssa otettuihin valokuviin. Kiitokset kaikille valokuvaajille hienoista kuvista ja kisamuistojen taltioinnista. Muistathan kuvia käyttäessäsi kuvien käyttöoikeudet. Kuvien käyttöoikeudet löytyvät valokuvaajien sivuilta. 

Lehtijuttuja ja kisaraportteja:

Kestävyysurheilu.fi-sivuston kirjoitus Ursakista 7.6.2015

Sanomalehti-Karjalaisen kirjoitus 7.6.2015 

Sanomalehti-Karjalaisen kirjoitus 8.6.2015 

Extreme-sarjan voittajien Halti Adventure Teamin kisaraportti

Rajavillien kisaraportti Extreme-sarjasta

Extreme-sarjan ainoan sekajoukkueen Lupus Extremen kisaraportti 

Gappy Adventuren kisaraportti Extreme-sarjasta 

Kestävyysurheilu.fin kisaraportti Challenge-sarjasta

Ursak 2014

Ursak 2014 kilpailtiin itärajan tuntumassa Petkeljärven ja Ilomantsin maastoissa. Vuoden 2014 Ursakin kisatunnelmilla voit käydä fiilistelemässä tutustumassa valokuviin. Valokuvaajina tapahtumassa olivat Karri Pasanen, Kari Kuninkaanniemi ja Teemu Saramäki. Heidän ottamia kuvia on Ursak 2014 Facebook -sivuilla. Lisäksi Karin ottamat joukkuekuvat löytyvät täältä ja muita kuvia täältä. Teemun ottamia kuvia Pitkän sarjan kilpailijoista on täällä. Kysy lupaa kuvien kopiointiin ja käyttöön valokuvaajilta.  

Kuvagalleria

Yhteistyökumppanit

Lisätietoja

Sähköpostilla ursak (at) karsu.fi tai puhelimella Mikko 050 401 4058, Petri  050 3685 337

Lähetä sähköpostia