Kuvateksti: Vanajanveden Ruutanat Mikko ja Petri: @ Kari Kuninkaanniemi

Launtaina 24.7. kello 20:45 mulla ei ollut fyysisesti mikään juhlavin fiilis. Lähes 170 kilometrin matkan liikkuminen fillarilla, kanootilla, kajakilla, kahlaamalla, uimalla, juosten ja rämpien haastavassa maastossa edellisen yön ja kuluneen päivän aikana oli vaatinut veronsa. Kyseisen omalaatuisen retkeilyn kuluttaman energiamäärän lisäksi pakkaa hieman sekoitti univajeesta sekä nestehukasta (olin varannut osuudelle liian vähän juotavaa) aiheutunut päänsärky. Olimme saapumassa juuri Ursak-seikkailukilpailun ”Extreme” -sarjan CP42:lle, joka olisi koitoksen toiseksi viimeinen rasti. Sen lähelle pääsi pyörällä metsätietä pitkin, mutta ennen rastia edessä oli arviolta 200 metriä yön ja päivän aikana tutuksi tullutta pohjoiskarjalaista soista ryteikköä, jota lisäksi halkoi muutamien metrien levyinen ja varsin syvän näköinen oja.

Edellisellä rastilla olimme mielenkiintoisten kiipeily- ja kanjoninylitystehtävien lisäksi kohtalaisen onnistuneesti suorittaneet ursakmaisen hankalakulkuisessa maastossa suunnistus-questin, jossa omaan toteutukseemme kuului kolme 50–100 metrin vesistöylitystä uiden. Koska olin juonut nestehukassani - polttavimpaan janooni - yhden uintiylityksen yhteydessä noin puoli litraa raikasta suojärvivettä ja questin jälkeen olimme vaihtaneet kuivempaa vaatetta- ja olin sen myötä juuri hieman toipumassa ylitysten ja nestehukan yhdistelmänä aiheutuneista pahimmista kylmäntunteista sekä päänsärystä - ei kyseisen kurapuron ylittäminen uimalla sinänsä suuremmin houkutellut.  Ei se sen puoleen kuulemma houkutellut tiimikaveria Mikkoakaan, jolla saamani tiedon mukaan oli muuten hieman parempi olo. Meille oli lisäksi matkan aikana aikaisemminkin tuottaneet haasteita vajavaisten peruskarttasuunnistustaitojen vuoksi tiettömät pätkät ryteiköissä ja koska olimme reissussa ennemminkin selviytymässä kuin taistelemassa sijoituksista, päätimme tehdä kovan ratkaisun ja kiertää rastille noin neljän kilometrin lenkki tien kautta. 

Ja siitä tulikin sitten tosiaan kierto eikä se jäänyt neljään kilometriin…

***

Edelleen hieman vaikea sanoa, että mitä siinä tapahtui, mutta ajoimme ohi helposta risteyksestä ja sen seurauksena vakavasti ulos kartalta. Jälkikäteen GPS:ltä tsekattuna tilanne näytti niin pahalta, että sitä oli kieltämättä vaikea ja tuskainen katsoa. Näin jälkeenpäin kelailtuna omat ajatukset olivat ennen kyseisen kuningaspummauksen realisoitumista lähinnä järjestäjien tarjoamassa keittoruokailussa sekä kisakeskuksen rantasaunassa, jotka olivat jo käden ulottuvilla eli suurin piirtein 45 minuutin päässä. Huvittavammaksi tilanteen tekee tietysti se, että Ursakissa molemmilla tiimin jäsenillä on kartat, joten meidän osalta kyseessä oli tilanne, jossa molemmat kai olivat vastaavinaan suunnistamisesta, mutta kumpikaan ei oikeasti vastannut. Luonnollisesti itsestään selvää meillekin on se, että yhden joukkueen jäsenistä se vastuu pitäisi pääasiallisesti ottaa, mutta me tietenkään emme ainakaan tuossa vaiheessa, lähes maalissa, kokeneet semmoiselle tarvetta.

Se on ainakin myönnettävä, että näin erikoinen harhailu niin lähellä loppua laittaa rauhallisempienkin kavereiden – kuten me :P – pelihuumorin koetukselle. Todennäköisimmin siitä eteenpäin joukkueemme kommunikaatio oli jossain määrin voimasanapainotteista siitäkin huolimatta, että tasapuolisesti molempien piikkiin menneestä harharetkestä emme toisiamme syytelleet. Meille oli kuitenkin selvää, että tosiaankaan emme leikkiä jätä kesken vaikka meidät tultaisiin raatotaksilla hakemaan, vaan ”nautimme” loppuun asti.

Virheen myötä väsymystä ja v… siis syvää turhautumista vastaan taisteleva tiimimme oli niin pahasti kujalla, että takaisin käännyttyämme emme edes lähteneet uudelleen kokeilemaan alkuperäistä kiertosuunnitelmaa, vaan otimme rastille vielä pidemmän kierron päällystettyä tietä pitkin idän puolelta. Se tiesi (ilmeisesti vähän koomassa vaeltavalle) Ruutana-tiimille erittäin selkeää reittiä, mutta vielä paljon edellistäkin pidempää kiertoa.  Kyseiselle kovan onnen rastille 42 saavuimmekin sitten lopulta hieman kuin telkkä pönttöön, joskin pienellä viiveellä.

***

Rasti 43, joka oli siis kilpailun viimeinen rasti, löytyi edellisestä poiketen aivan suunnitelmien mukaisesti.  Matka taittui metsäautoteitä sekä mukavasti maastopyörällä ajettavaa neulaspolkua pitkin. Polut alkoivat tosin tuossa vaiheessa kilpailua tuntua reisissä jo melko happamilta, vaikka normaalisti vastaavia reittejä maastopyörälenkeillä nimenomaisesti etsitään.

Edessä oli enää siis siirtymä viimeiseltä rastilta maaliin osittain reittiä, joka oli jo kisan aikaisemmista vaiheista tuttu. Siis helppo nakki. Paitsi ettei se sitten ihan ollutkaan. 

Vielä tälläkin välillä onnistuimme nimittäin kuluttamaan aikaa arvioidun 15 minuutin sijasta lähes tunnin syystä, joka on edelleen meille oikeastaan täydellinen mysteeri. Teimme aluksi metsäpoluilla aivan oikean ja luonnollisen reitinvalinnan, mutta karttaan merkitsemätön polkujen Y-risteys hieman ennen saapumista aivan reittisuunnitelman mukaiselle metsätielle sai meidät tekemään väärän ”minusta tuntuu” -valinnan. Asia olisi selvinnyt kompassia vilkaisemalla, mutta siinä hetkessä ”mutu-tuntuma” vaikutti toki paremmalta idealta. Pakka sekosi ja loppu on historiaa. Sitä ei voi kuvailla oikein suullisesti ja vielä vähemmän kirjallisesti, vaan ainoa tapa on GPS-seuranta. Kaikeksi onneksi tämä löytyy vielä verkosta, niin voimme ihailla sitä aina halutessamme.

Ajan kanssa ja hitaasti kiiruhtaen tulimme kuitenkin maaliin kisajärjestäjien toivottaessa meidät lämpimästi tervetulleiksi. Saamistamme oluista olemme ikuisesti kiitollisia. Legendaarisiksi jääneet loppuhetket ovat nyt erittäin hauskoja muistella, mutta – aivan rehellisesti sanottuna – itse tilanteessa nauramisen sijasta lähempänä oli komentokeskuksen hirttäminen kiinni. Joten kyllä, oluet tulivat tarpeeseen :D.

GPS-seurannan perusteella, matkamme toiseksi viimeiseltä rastilta maaliin kesti arvioidun tunnin sijasta yli 2,5 tuntia, ja matkaa saimme yhteensä kasaan kaikista joukkueista selkeästi eniten – yhteensä 193 kilometriä, mikä on suunnilleen 20 kilometriä enemmän, kuin muilla tiimeillä. Tämä ero tuli lähes pelkästään toiseksi viimeiseltä rastilta maaliin.

****

Meidän kilpailussamme ei muuten ollut mitään erityisen ihmeellistä, vaan omaan normaalisuoritukseemme nähden homma meni surullisen kuuluisalle CP42:lle asti lähes suunnitelman mukaisesti ja suunnistuksemme oli perustasoomme nähden varsin ok. Toki aikaisemmissakin vaiheissa teimme muutamia virheitä, joissa hävisimme kaiken kaikkiaan ehkä 30 minuuttia. Tämä olisi kärkijoukkueille tietenkin erittäin paljon, mutta meille ja varmasti useille muillekin höntsäilijöille aika pitkälti business-as-usual. 

Loppuhetkien pummaus teki kisastamme ehkä jopa tähän mennessä ikimuistoisimman seikkailukisakokemuksemme, mutta tästä kisasta jäi myös muuten erittäin hienoja muistoja, joista kiitos kuuluu järjestäjien suunnittelemalle upealle radalle.

Olemme osallistuneet Ursakiin nyt jo kolme kertaa, ja voisimme omasta puolestamme myöntää tapahtumalle laatutakuun. Kisa on tyypiltään oikea seikkailukisa siten, kuin me sen ymmärrämme: reitti on aina korkeuseroineen, useine soisten tiheikköjen läpi kuljettavien ”bushwacking” -pätkien, monine uiden tehtävien vesistöylitysten, kunnollisten ja pitkien jalkasuunnistustehtävien sekä haastavien (mutta selkeiden) peruskarttasuunnistuspätkien myötä sekä fyysisesti että henkisesti todella kuluttava. Mutta vastapainona järjestäjät tarjoavat aina palkitsevia sekä upeita maisemia järvi- ja vaaraluonnossa, oikeaa maastopyöräilyä sekä polkujuoksua neulas- ja juurakkopoluilla ja erittäin mielenkiintoisia sekä lajin henkeen sopivia quest-tehtäviä, kuten nyt tälläkin kerralla kiipeily- ja rotkon ylitystehtävät. 

Kiitämme myös sitä, että Ursak on aina erittäin suoraviivainen kilpailu ilman turhia säätöjä ja kikkailuja: prologi mittaa aina lajitaitoja ja tekee eroja joukkueiden välille, rastipisteet ovat usein haastavia mutta selkeitä ilman ”puskiin piiloteltuja” rasteja, ja questeissä ei ole mitään turhaa vaan niissä haastetaan kilpailijoita lajityypillisissä taidoissa. Vuoden 2021 kisan osalta erityismaininta pitää antaa virkistävästä ja kisatilanteeseen herättävästä prologista, hienoista melontaosuuksista (erityisesti yön kajakkimelonta), hyvästä suunnistusosuudesta sekä kiipeily- ja rotkon ylitysquestistä.

Ursak ei todellakaan päästä helpolla, mutta samalla se palkitsee osallistujan upeilla (ja jälkikäteen upeilla) elämyksillä.

Me kiitämme, ja tullaan ensi kerralla hakemaan revanssi.