Karsun tytöt Saimaalla

Oma seikkailuun lähtöni varmistui vasta muutama päivä ennen h-hetkeä. Lomasuunnitelmat muuttuivat ja laittelin jo Siivolan Markukselle viestiä, että olisiko paikkoja vielä vapaana, mieli teki seikkailemaan. Karsun kanootit ja kaksi joukkuetta oli lähdössä jo kisaan. Parin etsintä ei tuottanut tulosta, mutta yllättäen naisjoukkueen toinen jäsen estyi lähtemästä, ja minä hyppäsin Aijan kaveriksi kelkkaan.

Innostus oli valtava, olihan tämä kesän ensimmäinen seikkailu ja koko vuoden ensimmäinen seikkailu. Pitkin talvea ja kevättä oltiin omassa seurassa tehty seikkailu treenejä ja leirejä, nyt pääsi vihdoin tositoimiin. Aijalle kisa oli kokonaisuudessaan toinen; viimeksi Aija oli mukana Lostissa Hossassa pitkässä sarjassa meidän tiimissämme, joka päättyi keskeytykseen aamuyön tunteina ollessamme kylmyyden kangistamat. Kylmyydestä ei nyt tarvitsisi kärsiä, luvassa oli noin +30 asteen helle.

Kamoja välpättiin muutama päivä ennen kisaa, spekuloitiin uimapatjalla vesistön ylitystä ja valmistauduttiin ottamaan seikkailu hyvillä mielin vastaan.

Lappeenrantaan saavuttiin edellisenä iltana muiden Karsulaisten kanssa kajakit perässämme. Tavarat valmiiksi illalla ja aamulla herätys kisa aamuun. Kisapaikalla oltiin seiskan pintaan, joten jäi hyvää aikaa purkaa auto ja laitella pyörät ja muut kuntoon. Karttoja sai yhdet kappaleet per joukkue, joka on mielestäni liian vähän; paljon mieluisampaa on, jos kartat ovat molemmilla joukkueen jäsenillä, näin molemmat vähän ovat kartalla ja jos sattuu esim. kartta kastumaan/katoamaan tms, niin aina on hyvä olla vara kartat. Olisin valmis, vaikka lisämaksua maksamaan toisesta kartta setistä (kuten esim Lostissa toimitaan). Mutta näillä mentiin.

Suunnittelu kävi nopeasti, reitin valintoja ei juurikaan hirveästi ollut, joten tulisimme pitkälti menemään peruskartat kaikki samoja jälkiä. Luvassa olisi alkuun prologi jalan, ja varsinainen startti pyörällä. Melonta sattuisi radan loppupuolelle. Cut-offeja oli kolme, rastilla 9, 19 ja melonnassa.

Kisa starttasi prologilla, missä oli kaksi karttaa. Toinen peruskartta ja toinen ilmakuvakartta. Molemmissa oli rastipisteitä mistä tuli etsiä vastauksia kartan takana oleviin vaihtoehtoihin. Kuin pelattaisiin bingoa. Kun sai neljä vastausta yhdelle riville, suoran, sai tietää kisakeskuksen kartalta 1. rastin paikan. Rasteja oli 13 ja ehdimme kiertää kaikki normi kartan rastit, kun saimme rivin täyteen vastauksia. Vasta viimeisille selkeille rasteille hajaannuimme, muut kiersimme yhdessä. Hajaantumisessa on omat vaaransa, pari katoaa tai ilman karttaa on vaikea muistaa rastipaikkaa. Selvitimme prologin kuitenkin nopeasti, 19min. Kisakeskuksella pyöräilykamojen vaihto ja liikkeelle kohti 1. rastia.

Ensimmäiselle rastille mennessä ei juuri hajontaa vielä ollut näkyvissä. Jonossa mentiin kuin sopulit konsanaan, rasti haettiin suolta pienestä saarekkeesta. Vettä oli suolla polveen asti. Marskin pojat raahasivat suonlaitaan pyörät, mutta ajatus suon ylityksestä taisi jäädä juuri tuon kosteuden takia. Ihmettelimme, missä mikään suo on näin märkä näillä helteillä. (Mutta tämähän oli vasta alkua mitä loppukisasta sitten vastaan tulikin!). Toiselle ratille lähdettiin aluksi polkua pitkin, mutta se osoittautui niin märäksi, että kun Aija jumittui muta ojaan, käänsimme pyörämme kiertotielle tietä pitkin. Tiepätkä ei ollut varmaan juurikaan hitaampi, koska samat joukkueet tulivat vastaan rastilta. Polku oli kapea, kivikkoinen ja vaikeasti ajettavissa. Melkein helpoin oli työntää pyörää, ja helpoin olisi ollut juosta tuo pätkä, koska liikenne oli edes-takaisin vilkasta, kun kaikki kisailijat olivat edelleen nipussa. Ihmettelimme Aijan kanssa, miksi mies joukkueet pitivät oletuksena, että me naiset väistämme kaikkia polulla, ja ajelivat surutta väistämättä meitä. (Ensi kerralla emme mekään väistä!). Muutenkin jos rasti sijoitetaan niin että tulee liikennettä molempiin suuntiin etenkin kisan alussa, kun kaikki ovat ”yhes koos”, tuottaa se ylimääräistä sähellystä. Mutta tästä selvittiin ja teitä ja polkuja pitkin ajeltiin rastille 5. saakka jossa oli suunnistus Quest. Juoksukengät mukaan ja rastit vapaassa järjestyksessä hakemaan. Suunnistus oli pitkä ja raskas. Jo pelkkä kuumuus ja radan pituus uuvuttivat. Yksi rasti piti hakea finfoamilla saaresta toisen joukkueen jäsenistä. Aija hyppäsi lautalle ja kauhoi saareen. Itse sain vilvoitella ja tehdä reittisuunnitelmaa jatkoon. Vesi oli hyvästä. Jano oli jatkuvasta juomisesta huolimatta koko ajan, ja ylämäet oli välillä pakko kävellä. Yhdeksän rastia sujui hyvin ja löytyi helposti. Jyrkänteen rastia haettiin hetki, tuntui jo, että helteessä pää pehmenee niin että ajatus sakkaa, eikä keskittyminen meinannut onnistua. Siitä seurasikin, että seuraava rastikin meni ihan käteen. Kahlattiin, yllätys, suolla. Olevinaan kartan ja suunnan mukaan, mutta yhtäkkiä oli valtavia metrisiä ojia joka puolella. Joku miespari tuli vastaan ja oli yhtä hukassa, heidät saimme kuitenkin ohjattua jyrkänteen suuntaan mistä olimme tulleet ja itse hakemaan omaa. Lopulta itsekin pääsimme kartalle ja oma rasti löytyi. Viimeinen rasti läheltä suunnistuksen lähtöä, ja lopuksi selätettiin vielä sellainen tiheikkö, että nelivedolla melkein piti mennä. Aija seurasi sitkeästi punaista reppuani, kun ei muuta pajukosta erottanut. Kaksi tuntia meni meillä suunnistukseen. Kutakuinkin samoja joukkueita oli lähdössä jatkamaan, eli ei se helppoa ollut muillekaan. Jano oli valtava, ja juomat jo melkein loppu. Tankkaus pistettä olisi tähän kaivannut, neljä tuntia oli jo takana.

Seuraavalla rastilla olisi taas Quest, ja mietimme miten pian ensimmäinen Cut-off (14:30) jo tulisi rastilla 9. Ehdimmekö edes tänne, jos Questit ovat tällaisia? Tehtävänä oli nyt etsiä koodeja kellarin tapaisista vanhoista rakennuksista. Lamppua tarvitsi sisällä rakennuksissa, ja rakennuksia oli kolme eri puolilla pientä aluetta. Ensimmäisestä rakennuksesta ei löydetty yhtään, kun ei osattu etsiä. Laput olikin vähän piiloteltu sinne tänne, mikä selvisi seuraavassa rakennuksessa. Jälkeenpäin kuulimme, että moni muukin oli etsintään käyttänyt aikaan, jos ei tajunnut esim kurkata oven taakse tai seinässä olevaan koloon. Koodit purettiin lähtöpaikalla, ja näistä selvisi seuraavan rastin sijainti, joka piti sekin koodistolla selvittää jostain vanhasta sota ajan kartasta. Nämä aivopähkinät ja päälle painava cut off, reittä liikkeelle ja pyörä kulkemaan. Pyöräilyn makuun ei ollut oikein vielä päässyt, kun Questejä oli kuitenkin aika tiuhaan. Rastilla 8. olikin jo seuraava Quest. Siellä kiipeilyvaljaat päälle ja joen ylitys liinaa pitkin. Mukava piristys, mutta ei juurikaan suorittamista tässä, joten passasi meille. Kipin kapin rastille 9. eikä cut-off vielä kolkutellutkaan. Seuraavaan cut-offiin oli kuitenkin alle kaksi tuntia aikaa, ja edessä paljon pyöräilyä ja vesistön ylitys.

Tiellä ehdittiin pyöräillä sen verran että hurmokseen päästiin. Tiellä ohitettiin joukkue, joka sitten kääntyikin selän takana sinne, minne meidänkin olisi pitänyt, joten mietimme ettei kannata kovinkaan hurmokseen heittäytyä pyörän kanssa. 10. rastille mentiinkin sitten toisen joukkueen perässä kapeaa polkua, ja ihan yhtä harhaan kuin hekin. Ison mutkan kautta yhdessä tuumin sitten löysimme rastille. Kavereille välinerikko, joten pääsimme jatkamaan kaksin. Seuraavat kolme rastia mentiin jonkun sekajoukkueen kanssa samaa tahtia, kunnes teimme omat reitinvalinnat ja jatkoimme kaksin. Vesistön ylityksessä totesimme, että rastille 19 on kaksi rastia, cut-off 16:30, jonne emme ehtisi. Patjat täyteen pyörät kyytiin ja uimaan. Meidän taktiikkamme oli uida pyörät patjoilla, patja tuli mukana kiinnitettynä vyötärölle. Minä olin rannassa aikaisemmin ja ehdin Aijaa auttelemaan. Tyhjentelin patjat ja laitoin tavarat kasaan, Aija sai hetken hengähtää. Juomapiste oli tällä rastilla, joten joimme ja täytimme pullot, jotka olivat ihan tyhjät. Geelit naamariin ja matka jatkui. Uinnista sai uutta buustia, ja pyörällä meno tuntui hyvältä. Kävimme kaikki rastit järjestyksessä rastille 19. saakka, josta cut-offina siirryimme rastille 23. Helppoa tiepätkää ja lopulta melomaan. Melontapaikkaan ei meinattu päästä suunniteltua reittiä, kun äkäinen mökkiläinen oli estänyt tiellä liikkumisen ajamalla auton poikittain alamäen alle ja laittamalla runkoja polun eteen, joten käännyimme takaisin, palataksemme kuitenkin lopulta sitä reittiä mökkiläisen huutaessa vihaisesti. Kiellettyä ei kuitenkaan tiellä liikkuminen tässä ollut ja tie/polku johti uimarannalle mistä melontakin lähti. Melonnassa olisi ollut suunnistus ja melonta. Melonnassa annettiin lyhennetty rata eikä suunnistamaan päästetty enää, vaikka melonnan cut-offiin oli aikaa. Suunnistuksen oli kai suorittanut vain noin 10 joukkuetta rastivalvojan mukaan. Eli reitti on ollut haastava muillekin. (lohduttava tieto siitä, ettei nyt ihan käteen ole homma mennyt vain meillä). Melonta blancolla kartalla, muita melojia oli useita, niin jyvälle pääsi missä rastit olivat aika pian. Itse kartalle pääseminen vei hetken, kun alkoi olla jo toinen jalka osa päästä jo maaliviivan yli, ainakin toiveissa. Tsempattiin toisiamme vauhdikkaaseen melontaan, taidettiin laulaakin vuorotellen ja yhdessä. Rannassa jalat kramppasi niin ettei Aija meinannut pysyä pystyssä. Vauhdikas vaihto, tsemppaukset ja matkaan. Puoli tuntia maaliin. Aija kysyi, mennäänkö suoraan maaliin, vastasin että mennään, otetaan vaan vielä kaksi rastia matkalta.

Seuraava rasti oli keskellä jotain niin käsittämätöntä suota. Ensin etsittiin väärästä paikasta (mistä moni muukin näytti etsivän) ja sitten löytyi oikea. Sen jälkeen alkoi suoräme, jossa kahlattiin polvia, reisiä ja välillä melkein kaulaa myöten. Pyörän kanssa. Joku tyttö humpsahti kaulaa myöten edessäni suohon pyörän kanssa, tuntui että tuli itsellekin hätä ja ei kun pelastamaan. Onneksi oli myös prinssejä heillä matkassa, jotka auttoivat. Tiesi että aika käy vähiin, niinpä tarvottiin eteenpäin päättäväisesti omalla tiimillä. Lopulta se suo loppui ja päästiin ajamaan viimeiselle rastille, joka oli korkea mäen päällä. Juoksulla rastin leimaus ja viimeiset kilometrit poljettiin aivan täysillä maaliin. Parasta oli maalissa, että se oli ohi, ja parasta oli, että sen teki. Huikea fiilis. Karsun pojat vastassa ja järjestäjä taho kävi ilmoittamassa, että olimme naisten sarjan voittajat. Lämmitti mieltä.

Pastan syöntiin palkinnot kädessä. Matkalla kului n. 4-5 litraa juomaa ja kolme geeliä. Helteessä ei alas saanut kiinteää, tosin se kiinteä suklaapatukka oli jotain muuta kuin patukkaa tuossa helteessä. Enemmänkin pitäisi opetella syömään, mutta tälläkään määrällä ei voimat loppuneet missään vaiheessa. Vauhti oli siis sopivan maltillinen, vaikka keli ja suo/suunnistus tarpomiset tekivät siitä ajoittain raskasta. Aijan kanssa homma toimi, ajoittaiset suunnistus virheeni eivät tuottaneet pahaa mieltä kuin itselleni, vaan jatkettiin siitä mihin jäätiin.

Hieno kisa järjestäjältä, liian helppoa sen ei pidä ollakaan kilpasarjassa, vaikka naisjoukkueille toivoisi joskus hieman miehiä kohtuullisempaa esim. melontaa tai jalkapätkää. Cut-offiin joutuminen harmittaa aina, kun tekisi mieli koko rata ehtiä kiertämään.